torstai 10. marraskuuta 2016

Back again


DSC_0688

Blogi on jälleen pitänyt hiljaiseloa. Tätä on jatkunut aika pitkään, johtuen siitä että ei vain yksinkertaisesti ole riittänyt aikaa eikä innostusta tähän. Ei siitä sen enempää, vaan julistan nyt blogini jälleen uuteen nousuun. Ainakin yhden postauksen nousuun hehe. Toivottavasti tämä into ei heti laskisi, vaan saisin tänne useammankin postauksen väsäiltyä ilman suurempia taukoja. Muistan nimittäin kuinka mukavaa oli, kun pari vuotta sitten postauksia kirjottelin useinkin. Kun silloin kirjoittelin, ei minulla ollut useinkaan mitään hienoja postauksia. Yleensä vain kuvailin päivieni kulkua kuvien kera. Tämä teema jatkuu, mutta luvassa olisi myös vähän niitä parempia postauksia. Katsotaan nyt mihin tämä tästä lähteekään kehittymään. Mutta nyt pidemmittä puheitta, julistan blogini taas avatuksi! (tosi juhlallista) 

tiistai 12. tammikuuta 2016

Shampoo ja itseruskettavat

DSC_0026
   
     Heippa! Ajattelin tulla jakamaan teille vähän mielipiteitä muutamista tuotteista, jotka olen viime aikoina hankkinut. Tarvitsin nimittäin tukkaani hoitavaa ja rakennepaikkaavaa shampoota, sekä valjulta ja kalpealta näyttävään ihooni hieman itseruskettavaa voidetta.

DSC_0033
DSC_0050

     BC Bonacure Repair Rescue Shampoo - Päädyin tähän tuotteeseen, koska tarvitsin tehoravitsevan ja rakennepaikkaavan shampoon kuiville ja katkenneille hiuksilleni. Pullossa lukee näin: Cell Perfector -teknologia ja suuri määrä Proteolipidejä puhdistavat, ravitsevat ja selvittävät hiukset. Sulkee hiuksen pinnan ja palauttaa elastisuuden vahvistamalla erittäin vahingoittunutta hiusrakennetta sisältä päin. 
      Olen käyttänyt tuotetta nyt reilun viikon verran ja voin kyllä allekirjoittaa yllämainituista "lupauksista" jokaisen. Tukka tuntuu ja näyttää paljon paremmalta! Hiukset ovat pehmeämmät ja sileämmät ja niissä on vähemmän kaksihaaraisia kuin ennen. Enpä voi tästä oikein muuta sanoa, kuin että tämä on ehdottomasti kokeilun arvoinen! Olen kuullut että tämän tuotesarjan muutkin tuotteet ovat hyviä, ja aionkin seuraavaksi hankkia itselleni saman sarjan hoitoaineen ja hiusnaamion. Tuotetta myydään kampaamoissa sekä ainakin Sokoksen verkkokaupassa, jossa tuotteella on hintaa 16.90e. Valitettavasti en muista kampaamoa, josta tuotteen ostin ja kuittikin meni hukkaan, joten en osaa yhtään sanoa paljonko tuote siellä maksoi. Kutakuinkin hinta on samaa luokkaa kuin tuolla Sokoksellakin.

DSC_0078

     ACO sunkissed body lotion - Pidän itsestäni paljon enemmän silloin kun olen ruskettunut, kuin silloin kun olen valju ja valkea. Naama ei ole oikein minkään värinen, sillä se ei ole kunnolla edes kalpea. Joka tapauksessa halusin siis saada itseeni vähän väriä ja päätin ostaa itseruskettavaa. Päädyin tähän kyseiseen tuotteeseen, koska siskoni kehui sitä hyväksi. Yliopiston verkkoapteekin sivulla tuotteen hinta on 9.10e. Purkissa lukee: Sunkissed body lotion tehokosteuttaa ja itseruskettaa asteittain ihon pinnan. Imeytyy välittömästi ja tekee ihon pehmeäksi ja kimmoisaksi. Itseruskettavan vaikutus tehostuu jatkuvasti käytettynä ja iho näyttää kevyesti päivettyneeltä ympäri vuoden. Hajustettu.
     Käytin tuotetta aluksi noin viikon ajan joka päivä. Sopivan sävyn saavutettuani käytin rasvaa joka toinen päivä sävyn ylläpitämiseksi. Kuorin ihon 1-3 kertaa viikossa, jotta sävy pysyisi tasaisena. Hankaluuksia minulla on ollut levityksen kanssa. Joudun levittämään tuotetta paljain käsin, joten käsiin meinaa tarttua aivan liian paljon itseruskettavaa, tai jos pesen rasvan heti käsistä pois, kädet jäävät vaaleammaksi kuin muu iho. Kyseiseen ongelmaani auttaa se, että pestyäni käsistä liiat rasvat levitän hieman itseruskettavaa niihinkin.
     Rakastan tätä itseruskettavaa! Ihosta tulee tosi pehmeä ja tuoksukin on kiva. Tämä ei rusketa liikaa ja rusketus on luonnollinen. Tykkään!

DSC_0056

     ACO sunkissed self-tanning face cream - Purkissa sanotaan: Asteittain päivettävä kasvovoide kaikille ihotyypeille. Kevyesti hajustettu. Levitä voidetta tasaisesti puhtaille kasvoille ja kaulalle. Käytä päivittäin saadaksesi parhaan tuloksen. Anna kuivua ennen pukeutumista ja pese kädet käytön jälkeen. Sopii ihanteellisesti käytettäväksi meikin alla.
     Olen käyttänyt tuotetta vain illalla, mutta voin sanoa jo kokeilemattakin että tuote sopii hyvin meikin alle, kuten se lupaileekin. Tästä tulee kans tosi pehmeä iho ja tasainen rusketus. Suosittelen tätä jos haette itseruskettavaa voidetta kasvoille. Yliopiston verkkoapteekin sivuilla hintaa tällä tuotteella on 10.15e

      Onko teillä kokemuksia kyseisistä tuotteista? Onko antaa jotain vinkkejä tai mielipiteitä? Kertokaa ihmeessä mitä tykkäätte! Ja jos tuli mieleen jotain kysyttävää, niin vastaan mielelläni. :)