lauantai 22. joulukuuta 2018

Luukku 22 - Kirja, jonka aion tänä jouluna lukea


Kuva lainattu netistä ja muokattu vsco:lla

     Harry Potter ja viisasten kivi on kirja, jonka ehdottomasti luen tänä jouluna. Vaikkei kirja olekaan jouluinen, on siinä silti havaittavissa samaa taikaa kuin joulussakin.
     Meillä on siskojen kanssa ollut tapana katsoa jouluna leffoja, joissa on enemmän kuin yksi osa. Viimevuonna katsoimme kaikki Potterit ja nyt olisi jonkin muun leffasarjan vuoro. Jollain tapaa Potter silti kuuluu jouluun (en tiedä miksi, ehkä siksi kun sitä on esitetty usein joulun alla) ja tästä syystä aionkin siis lukea ainakin yhden kirjan, jollen toisenkin hänen seikkailuistaan. Nyt nukkumaan, on ollut pitkä mutta mukava päivä, öitä ♡

perjantai 21. joulukuuta 2018

Luukku 21 - Lahjojen paketointia

     Hei! Tänään olen paketoinut viimeisetkin joululahjat, ja vaikka en kovin kätevä käsistäni olekaan, niin silti olen tyytyväinen lopputulokseen.
   

torstai 20. joulukuuta 2018

Luukku 20 - Christmas mood boards + vinkkejä joulustressin selättämiseen





Vinkkejä joulustressin selättämiseen:

☆ Urheile
☆ Sytytä joulun tuoksuinen kynttilä ja katsele liekkiä sekä haistele tuoksua
☆ Suunnittele itsellesi aikataulu 
☆ Kirjoita ylös asioita, joista olet kiitollinen
☆ Venyttele tai joogaa
☆ Vietä aikaa perheen ja ystävien kanssa
☆ Katso hyvänmielen komedia elokuvia tai tv-sarjoja (kuten Frendit)
☆ Karsi ylimääräiset turhat tehtävät mielestäsi - kaikkea ei ole pakko tehdä
☆ Rentoudu, esimerkiksi kasvonaamion, kynttilöiden ja musiikin parissa, tai vaikkapa rentoutumiseen tarkoitettujen harjotteiden parissa
☆ Jos sinulla on lemmikkejä - paijaa niitä erityisen paljon 
☆ Kuuntele rauhoittavaa musiikkia
☆ Hengitä syvään
☆ Ole armollinen itsellesi
☆ Liiku luonnossa - valoisaa tai ei, säällä kuin säällä, aamen.

keskiviikko 19. joulukuuta 2018

Luukku 19 - Joulukuulumiset



     Hei! Tämä viikko on ollut yhtä hullunmyllyä, ja koko ajan on saanut olla jossakin menossa pää kolmantena jalkana. Ja arvatkaas mitä siitä on syntynyt... No tietysti joulustressi!

#trainingwithilonadiet

     Eilen, kun aloittelin yhdessä huoneessa joulusiivousta, tulikin yllättäen lähtö Sodankylään poroa hakemaan. Mietittiin tuossa yksi päivä, että mikä on pisin reissu poroja hakiessa, ja tämä oli nyt sitten se kaikkein pisin - n. 370 Km reissu tuli tehtyä. 
     Kyseessä oli minun nimikko hirvaani, josta olimme suunnitelleet jopa ajoporoa ja pitihän se tietysti hakea kotiin reissultaan. 
     Siivous jäi siis tekemättä, eikä liioin tänäänkään sille jäänyt aikaa. Ajoimme koko päivän poroja ja tälläkin hetkellä istun autossa, tulossa hakureissulta. Ehdin kuitenkin tehdä treenit ja leipoa elämäni ensimmäiset joulutortut. 
     Kuten jo mainitsin, minulle on iskenyt pienoinen joulustressi. Vaikka olen aloittanut valmistelut jo hyvissä ajoin, tuntuu silti siltä, että aikahan tässä meinaa loppua kesken. Onneksi tämä on vain lievää panikointia, eikä kaikkia hommia ole aivan pakko ehtiä tekemäänkään. Täytyy yrittää pysyä positiivisena. Kyllä kerkeen vielä valmistella joulua ja ei haittaa vaikka en kerkeäisikään. Nyt saunomaan ja nukkumaan!

Viime keväinen kuva minun vuonelosta

tiistai 18. joulukuuta 2018

Luukku 18 - Christmas outfit inspiration


     Heilurei! Tämän päivän Joulukalenterista löytyy inspiraatiota jouluasuihin. Tästä löytyy kuteet överimukavista superhienoihin asuihin.
     Mulla on yleensä päälläni jotain tältä väliltä - en pue ylleni iltamekkoa, mutten juoksentele koko päivää yöpuvussakaan. Toki asu on riippuvainen päivän töistä. Jos on porohommia, niin luultavasti mut nähdään kalsaripuvussani. Jos taas olen (melkein) koko päivän sisällä ja minulla on aikaa laittautua, pukeudun vähintään farkkuihin, mutta saatan räväyttää jopa pukeutumalla mekkoon. Anyway, tässä muutamia kivoja asuja, jotka löysin weheartit -sivulta.














maanantai 17. joulukuuta 2018

Luukku 17 - Joululeffat netflixissä


     Tänään olen käynyt jouluostoksilla, koristellut kuusen sekä treenannut. Kun touhuaa koko päivän, tekee mieli ottaa rennosti illalla ennen nukkumaanmenoa. 
     Joulun aikaan rentoutumista voi harrastaa jouluelokuvia katsellen. Se virittää sopivasti vuoden parhaimman ajan tunnelmaan. 
     Listasin alle muutaman katsomisen arvoisen elokuvan, jotka löytyvät netflixistä. Kynttilät ja jouluvalot palamaan, mukavimmat vaatteet päälle, kuppi kuumaa juomaa käteen ja jalat peiton alle - nyt alkaa jouluelokuvien maraton!

☆The christmas chronicles☆

☆Kuninkaallinen vaihtokauppa☆

☆Jouluprinssi osat 1 ja 2☆

☆Joulukalenteri☆


sunnuntai 16. joulukuuta 2018

Luukku 16 - Lahjaideat tv-sarjoista osa 2


Hei! Huomenna on tarkoitus lähteä tekemään viimeisiä lahjaostoksia ja joidenkin lahjat ovat vielä suuri kysymysmerkki. En varmasti ole ainoa, joka vielä tässä vaiheessa pohdiskelee päänsä puhki, miettien täydellisiä lahjoja läheisilleen. Onneksi tv-sarjoista voi poimia vinkit suoraan ilman sen kummempia pähkäilyitä. Tässäpä teille siis listaa, joka (jostain kumman syystä) on frendit -painotteinen, hehe. 

Käytännölliset lahjat, jokapäiväiseen käyttöön 

Joey ja Chandler eivät ehtineet lahjaostoksille ajoissa, ja erään huoltoaseman ollessa vielä auki, hankkivat he sieltä joululahjat muille. Rachel sai tuulilasinpyyhkimet ja autotuoksun, Phoebe wc:n istuinsuojia, Ross pari tölkkiä limonadia ja Monica kondomeja. Hieman hassuja lahjoja, mutta voimme silti oppia näistä jotain: hyvän lahjan ei aina tarvitse olla tarkkaan harkittu. Käytännölliset lahjat ovat varmasti saajansa mieleen. Mieti mitä ystäväsi tekee päivittäin tai useita kertoja viikossa ja suunnittele lahja sen mukaan. Onko ystäväsi innokas saunoja? Mitä jos tekisit hänelle saunaboxin, joka sisältää kaikkea saunomisen liittyvää tavaraa, kuten pyyhkeen, saunatuoksun, pesusienen ja saippuaa.


Lahja, jota henkilö on aina halunnut, muttei ole sitä koskaan saanut

Mieti mitä lahjan saaja on aina toivonut tai aikonut hankkia, mutta silti jostain syystä tavara on jäänyt saamatta. Onko hän halunnut aina käydä jonkun artistin keikalla, tai kokeilla uusinta uutta siivousmoppia? Osta jotain, mistä hän on aina haaveillut, kuten Phoebe pyörästä, jota ei koskaan lapsena saanut. Ross oli kultainen, kun osti hänelle sellaisen, vieläpä Phoeben lempi väreissä ♡


Tee suuri teko, joka merkitsee paljon lahjan saajalle

Lahjoita hyväntekeväisyyteen, tee vapaaehtoistyötä, mitä tahansa mistä yhteiskunnasta huolehtiva läheisesi on innoissaan. Tätä lahjaa hän takuulla arvostaa. Phoebe oli kauhuissaan, kun vanhat kuuset menivät silppuriin, joten hänen ystävänsä yllättivät hänet pelastamalla näitä kuusia ja tuomalla ne omaan kotiinsa ystävänsä iloksi.


Anna jotain, missä käytät omia taitojasi

Phoebe sävelsi ystävilleen oman joululaulun, ja esitti sen heille. Oletko sinä taitava käsistäsi tai osaatko laulaa kuin satakieli? Askartele itse lahjoja oman osaamisesi mukaan. Maalaa, piirrä, nikkaroi. Neulo villasukat tai kirjoita pieni runo. Lahja voi olla myös tekijänsä näköinen ☆




lauantai 15. joulukuuta 2018

Luukku 15 - Joulun soittolista osa 3

24 Parasta joululaulua osa 3

Nyt alkaa olla joulukuu jo sen verran pitkällä, että vieraiden saapuessa kahvia tarjoillessa voi jo soittaa joululauluja taustalla ilman, että se jonkun mielestä olisi liian aikaista. Tässäpä nyt siis hieman pidempi soittolista kuuntelemistani klassikko -joulubiiseistä. Mitkä ovat sinun suosikki kappaleesi joulun alla?





















perjantai 14. joulukuuta 2018

Luukku 14 - DIY joulukranssi


DSC_0073 (1)

     Hellurei! Joulu lähestyy ja koristeiden hommaaminen on nyt vilkkammillaan. Jos sinulta löytyy aikaa, niin kokeileppas tämän kranssin valmistamista! Tämän voi ripustaa seinälle tai pitää pöydällä vaikkapa kynttilän ympärillä. Ruusukkeita voi  hyödyntää myös muuhun askarteluun, kuten joulukorttehin tai pakettien koristeiksi. 
     Käytin tähän sekä silkkipaperia, että suodatinpusseja. Molemmilla tämä onnistuu, mutta sanoisin suodatinpussin olevan helpompaa käsitellä. Tämä ohje on erittäin simppeli, mutta koristeesta tulee todella näyttävä. Nyt ohjeeseen.

     Diy joulukranssi

Tarvitset:
Silkkipaperia tai suodatinpusseja
Nitojan
Kuumaliimapyssyn
Kranssipohjan



Näin sen teet:

  • Taittele silkkipaperi nelinkerroin. (Voit taitella myös 5-8 kerroksiseksi, jos haluat muhkeampia ruusuja)
  • Piirrä silkkipaperille ympyröitä esimerkiksi lasia muottina käyttäen.


DSC_0009 (2)


  • Nido ympyrät keskeltä ja leikkaa ne irti.


DSC_0013 (3)
DSC_0015 (1)


  • Taittele paperi rypistelemällä kerros kerrokselta ruusun muotoiseksi. 


DSC_0024 (3)
DSC_0033 (2)


  • Aseta 2-3 suodatinpussia päällekäin ja toista sama, kuin silkkipaperille.


DSC_0025 (1)
DSC_0027 (3)
DSC_0030 (3)


  • Liimaa kukat kuumaliimalla kranssiin kiinni, haluamallasi väriyhdistelmällä.


DSC_0068 (3)





torstai 13. joulukuuta 2018

Luukku 13 - Joulutoiveeni

   
     Tältä joululta toivon kiireettömyyttä, läheisten seuraa, hyvää ruokaa ja ihanaa tunnelmaa. Näistäpä joulu useinmiten koostuukin, mutta mitäpä minä olen pukilta tänä vuonna toivonut?

☆ Ulkoiluvaatteita
☆ Otsalamppu
☆ Välikerrastoja, sukkia, yövaatteita, oloasuja tms.
☆ Tarvikkeita valokuvaamiseen
☆ Kosmetiikkaa


keskiviikko 12. joulukuuta 2018

Luukku 12 - kanelinen kookoskahvi



Yksinkertainen, mutta herkullinen kahvijuoma saa joulun makua kanelista. Tämä kahvi on helppo ja nopea valmistaa, ja mikä parasta, se maistuu joululta!

Ainekset:
• 2 dl kahvia
• 1/2 - 1 dl maitoa oman maun mukaan
• 1 tl kookosrasvaa
• 1/4 tl kanelia

Vinkki! Käytä oatlyn ikaffea saadaksesi kahviin ihanan vaahtopinnan.

Ohje:
• Keitä kahvi tavalliseen tapaan
• Sekoita kahvi ja muut ainekset keskenään blenderissä
• Kaada mukiin ja nauti ♡


tiistai 11. joulukuuta 2018

Luukku 11 - diy joulukortit



     Tänä vuonna ajattelin nostattaa joulumieltäni ja askarrella joulukortit itse. Nautin askartelusta, vaikkei minulle olekaan siunautunut kovinkaan paljoa taiteellisuutta. Tällaiset joulukortit on kuitenkin helppo ja jopa yllättävän halpa ratkaisu. Tarvitset vain valmiita kartonki -kortteja, erilaisia jouluisia tarroja ja paperilajitelmia. Kulutin 50 korttiin alle 10€, sillä hyödynsin oman askartelulaatikkoni sisältöjä. 
     On hyvä muistaa, että yksinkertainen on kaunista. Tekemäni joulukortit ovat yksinkertaisia ja ehkä jopa vanhanaikaisia. Tee sinäkin itse korttisi ja nauti askartelun  tuomasta joulufiiliksestä. Muista, että nyt on hyvä aika lähettää kortit, jotta ne löytävät ajoissa perille!


maanantai 10. joulukuuta 2018

Luukku 10


Tänään meni jälleen koko pitkä päivä porohommissa. Nautin niistä hommista, mutta valitettavasti tänne kirjoittaminen jäi aika lailla haaveeksi vain.
Koska inspiroivia kuvia on aina kiva katsella, ajattelin jakaa tänne lisää hienoja kuvia weheartit.comin ihmeellisestä maailmasta. Hyvää yötä! Huomenna ehdin taas panostaa blogiin enemmän